Tämän blogin ylläpitäminen, tarkoitan.

Ystävät mankuvat merkintöjä, kuvat katoilevat, korvien välissä lentohiekkaa - ja yhä ketuttaa.

Tietysti ketutus on rakentavampi kuin masennus, aggren voimalla saa aikaan paljonkin, kun taas masennus imee uppokumoon peiton alle.

Eilen olin totaalisesti riemastua kun Syltti (tämän nimen eräs tietty antoi läppärilleni, itse kutsun sitä myös nimellä "voileipägrilli") sekosi eikä löytänyt verkkoa. Peljästyin tietysti perseettömäksi, olivatko toissaöiset viritykseni olleet liikaa Syltti-paralle, mutta tarina sai onnellisen lopun. Kaivoin koneen syövereistä palautuspisteen ja klik hiirellä. Sitten odottelua ja kynsien järsimistä, kunnes - tadaa - kone taas kävi ja kukkui.

Mutta siinä odotellessa olin parikin kertaa mielessäni leipoa lättyyn armasta aviomiestäni. Kun pinna on niin kireällä että vanne on soikeana ja v***ttaa niin ettei veri kierrä, toisen taukoamaton monologi työasioista toisella koneella oli vähällä koitua itsehillinnän suhteen siksi kuuluisaksi viimeiseksi pisaraksi jonka vuoksi se paskasangon ripa oli miltei katketa. Onneksi sain pidettyä mölyt mahassani, eihän se hänen syytään ole jos minä sekoan sukkiini.

Tekniikkafriikkinä olen huomannut että vaikka manuaalit ovat niitä varten joilla ei ole mielikuvitusta, joskus voisi olla hyvä vilkaista niitä - edes muodon vuoksi. Ja ehkä se vähän vähempi mielikuvituskin olisi joskus hyvä asia. Ainakin virittelyissä.

Tässäpä tämän (tai siis eilisen) päivän anti, näihin kuviin ja tunnelmiin..