Valittaminen on helppoa.

Yksi valittaa illasta toiseen kantakapakassa kuinka kaikki on niin helvetin kallista, vuokrat jäävät rästiin ja Kela ei anna rahaa kaksin käsin. Toinen kitisee kuinka kolmen päivän The Suhde katkeaa ja ahistaa, Elämänsä Rakkaus kun otti ja jätti. Kolmas kiroaa työpaikalla sitä kun joku tekee vähemmän töitä kun itse ja saa silti saman palkan.. Jne jne..

Valittaminen on yleistä, sillä saa helposti myötätuntoa ja päänsilitystä. Pysäkillä saa helposti juttuseuraa kun alkaa vain valittaa säästä tai politiikasta.

Ihmiset tuntuvat olevan hukassa oman vastuunsa, aikuisuuden ja realiteettien kanssa. Loppuviimein aika usein kyse on siitä että asiat eivät mene kuten minä haluaisin, enkä voi muuttaa toisia sellaisiksi kuin haluaisin.

Olen sekä muutaman läheiseni kautta että empiirisesti tutustunut muutamiin twelvesteppereiden ohjelmaan.  Samansuuntaisia ohjeita on tarjolla muissakin elämänhallintaoppaissa ja -piireissä. Ja jopa 10 käskyäkin on hyvä lähtökohta. Luulisin, että jos edes niiden mukaan voisi elää, ongelmat vähenisivät huomattavasti. Nämä iskulauseet ja motot ovat kyllä toimivia, on kokeiltu ja huomattu. Ne ovat helppoja lukea ja kirjoittaa, helppoja jopa ymmärtää. Mutta ah niin vaikeita toteuttaa käytännössä.

Aina törmää itsekin siihen että "niin, mutta" ja "jos vain.." Tämä tyyneysrukous on kai kaiken perusta. Monet ovat varmasti sen jo lukeneetkin: Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin ja viisautta erottaa nämä asiat toisistaan.

Kuinka moni on yrittänyt muuttaa asioita joita ei voi muuttaa (yleensä puoliso, tai muu toinen ihminen..), kuinka moni on kärsinyt asioista jotka voisi yrittää muuttaa. Jos olisi rohkeutta. Ja parhaansa voi aina yrittää, enempää ei tarvitse. Se riittää. Jos olen yrittänyt muuttaa asiaa jonka voin, jos se onnistuu, hyvä niin. Jos taas muutosta ei tapahdu, se on vain hyväksyttävä. Joka tapauksessa olen tehnyt sen minkä voin. Miksi siis valittaisin?

Toista ihmistä ei voi muuttaa, itseään voi. Tai ainakin voi yrittää. Asennemuutoksesta kaikki lähtee. Siitä että tajuaa oman elämänsä olevan todella oman. Ei anna päätösvaltaa oman päänsä yli eikä anna toisten kohdella miten tahansa. Jos et pidä jalanjäljistä kasvoillasi, nouse ylös ja lakkaa leikkimästä kynnysmattoa. Harvoin ketään voi alistaa jos ei anna siihen itse lupaa. Ja jos ei rakasta ja kunnioita itseään, kuinka voi rakastaa ja kunnioittaa toisia ihmisiä? Ja kuinka voi odottaa toisilta kunnioitusta ja hyvää kohtelua itseään kohtaan jos ei itse itseään rakasta? Tämä vanha raamatun lause: Rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi. Monet muistavat alun ja ymmärtävät sen, mutta loppu onkin se joka jää hämäräksi monille. "Kuten itseäsi". Itseään on muistettava rakastaa myös.

Palataanpa takaisin twelvesteppereihin. Monet juuttuvat siihen että puhutaan Jumalasta. Jos tarkkoja ollaan ja lukee tekstejä enemmän, ehkä huomaa, muistaa ja ymmärtää, että tekstissä sanotaan "Jumala sellaisena kuin hänet ymmärrämme". Missään ei sanota, että kyse on kristittyjen Jumala, Buddha, Allah tai ylipäänsä yksilöity jumalhahmo. Teksteissä puhutaan myös "korkeammasta voimasta". Kysehän on mistä tahansa korkeammasta voimasta joka on yksilön yläpuolella ja jonka antaa olla auktoriteettina jossain mielessä. Korkeampi voima voi olla joku jumala, yliminä, kosminen tietoisuus tai mikä tahansa. Oleellista on se, että jos itse ei ole pystynyt selvittämään omia ongelmiaan, voisi olla hyvä laskea taakkansa korkeamman voiman käsiin.

Tämähän taas ei tietenkään tarkoita sitä, että itse voisi heittäytyä lepäämään laakereillaan ja ryhtyä vapaamatkustajaksi. Vastuu on itsellä, mutta korkeampi voima toimii varaventtiilinä. Silloin on helpompi hyväksyä niitä asioita joihin ei todellakaan voi vaikuttaa.

Menipäs taas filosofiseksi. Mutta joskus tulee mietittyä näitä kaikenlaisia elämän pikku koukeroita omassa ja joskus jopa toisten elämässä.

Ja mitä koko kirjoitukseen tulee, epäilen pahoin että osa heistäkin jotka eivät kuulu näihin esimerkinomaisiin ammattivalittajiin, tunnistavat itsensä ja vetäisevät varmuuden vuoksi herneet nenäänsä. Mutta ikävä kyllä en ole vastuussa heidän tunteistaan, minulla kun on täysi työ omissa tunteissani. Siitä lisää tuonnempana.

Niinpä niin..