Tunnustan heti kärkeen etten ole kyseistä uutisointia harrastanutta julkaisua lukenut, mutta se tosiseikka ei varmaankaan oleellisesti vaikuta mielipiteeseeni.

Kyse on Jokelan koulutragedian uhrien vanhempien korvauksista, joita eräs iltapäivälehti pitää mitättöminä. Kyseisen artikkelin kirjoittajalla saattaa olla tiedossaan siis jotain mitä tavalliset kuolevaiset eivät kykene käsittämään.

Paljonko on kohtuullinen korvaus kouluunsa kesken päivän ammutusta lapsesta?

Näyttäisi siltä, että tässä on kaksi ihmisryhmää. Ensinnäkin ovat näiden surmansa saaneiden omaiset. Ja toisena ryhmänä sitten nämä ulkopuoliset, joilla on mielipide asiasta, mutta ei omakohtaista kokemusta. Uskoisin nimittäin, että he, joilla on omakohtaista kokemusta rakkaansa menetyksestä tuottamuksellisen väkivallan kautta, eivät kommentoi.

Mikään rahasumma ei voi korvata menetettyä läheistä. Niin suurta rahasummaa ei yksinkertaisesti ole. Voidaan tietysti laskea paljonko yksilö olisi tuottanut elämänsä aikana yhteiskunnalle ja paljonko esim. perhe menettää tuloina, jos täysi-ikäinen ihminen tempaistaan kesken tuottavinta kauttaan manan majoille. Mutta ihmistä itseään ei voi korvata. Tämän luulisi olevan itsestään selvää kaikille.

Uskoisin myös, että jotkut vetoavat siihen että korvausten pienuus osoittaa halveksuntaa ja vähäistä arvostusta valtiovallan taholta yksilön menetystä kohtaan. Onko raha se ainoa mittari, jolla voidaan näyttää paljonko arvostetaan, paljonko tunnetaan myötätuntoa, paljonko halutaan ottaa osaa? Niinkö pitkälle on menty?

Odotan todella kuulevani paljonko olisi sovelias summa, jolla valtiovalta voisi uskottavasti näyttää että ymmärtää ihmisen surun määrää hänen menettäessään läheisensä. Sitä nimittäin ei ole.