Ja tappelustahan tässäkin on kyse.

Siis se työpaikan uusi sijoituspaikka saikin sitten hillittömän kaplakan aikaiseksi. Ja ihan syystä.

Jos puolen sataa ihmistä yritetään survoa tilaan jossa aiemmin on työskennellyt puolet vähemmän ihmisiä, ei taaskaan tarvita korkeampaa matematiikkaa tajutakseen että homma tökkii.

Vaikka työnantaja lupaa yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista, faktat ovat vaikeita ohittaa. Neliömäärä ei yksinkertaisesti riitä. Vai pitäiskö puhua kuutioista, kun se näyttää olevan virallinen tilakriteeri työtilaa määritettäessä? Emmehän me kaksiulotteisia paperinukkeja ole, se on tietysti itsestään selvää, mutta kuutiossa on hankala mieltää tilaa, vaikka tilavuus onkin looginen.

Olemme yrittäneet löytää jostain ihan selviä lukuja paljonko pitää olla minimissään yhden työntekijän vaatima työtila, mutta niitäpä ei olekaan. On vain suosituksia ja ergonomisia ohjeistuksia, mutta mikään instanssi tai lakipykälä ei kerro paljonko se on. Vaikka me olemme erikokoisia sekä vertikaaliseen että horisontaaliseen suuntaan, silti olisi mukava tietää paljonko on paljon. Varsinkin tueksi kun käymme taistoon oikeuksiemme puolesta. Kun ei ole faktoja, puhutaan tulkinnoista. Ja ratkaisujen tekeminen hankaloituu entisestään.

Ensi viikolla olisi muutokseen sopeutumista käsittelevä infotus. Kuulostaa siltä että Päättävä Taho olisi jo kirjoittanut alle vuokrasopimukset vaikka kysyttäessä antavatkin vastauksen että "ei tässä mitään ole vielä kirkossa kuulutettu". Muuten vaan meitä tässä sopeutetaan..

Säästö- ja epävarmuussyin perusteltiin mikseivät muut tilavaihtoehdot käyneet, mutta jos tähän päädyttyyn kiinteistöön joudutaan hankkimaan kaikille työntekijöille uudet päätteet, työpöydät yms ja huoneita joudutaan väliseinien purkamisella ja muilla virityksillä muokkaamaan tarkoitukseen sopivaksi, sekö on ilmaista? Ja onko toiselta yksityiseltä vuokrattu tila varmempi kuin toiselta? Tulee hakematta mieleen hölmöläisten peitonjatkaminen..

Joka tapauksessa emme tätä purematta niele, enkä menisi takuuseen etteikö samalla tulisi puraistua paria päättäjääkin.. Toivottavasti rokotukset ovat kunnossa.. :'D

Soiteltiin työsuojelupiiriinkin joka antoi kullanarvoisia vihjeitä, mutta pahoitteli etteivät voi tehdä tässä vaiheessa vielä mitään. Mutta sitten, kun olemme jo koirankoppeihimme asettautuneet uusine työvälineinemme, ja työnantaja yhä väittää vakavalla naamalla että ratkaisu on onnistunut.. Kun me olemme odotetusti eri mieltä asiasta, sitten voimme tehdä ilmoituksen työsuojelupiiriin, josta lehahtaa paikalle tarkastaja joka toteaa ovatko työnantajan ratkaisut laillisia, ja toimivia.

Ja jos käy niin, että olemme oikeassa, ja työnantaja on velvoitettu etsimään meille toiset tilat, voi jo vuokranantajakin älähtää sopimuksen rikkomisesta. Mutta se on sitten työnantajan päänsärky. Olemme varoittaneet häntä etukäteen siitä että emme tule tyytymään näihin tiloihin.

This means war..