..Ja muita määritelmiä.

Se peljätyin sivuoire, jota kavahdin, eli että voisin niin pahoin, ettei sisällä pysyisi kuin Rapalan uistin, ei toteutunut.

Siinä hyvät uutiset.

Sen sijaan sain kyseenalaisen kunnian nauttia ilmeisesti muista sivuoireista kaikilla herkuilla.

Mistä lähdetään?

• Vilunväristykset ja flunssainen olo. Kyllä. Viikon tärisyttää ja paleltaa niin että hyvä kun sängyssä pysyy.
• Pitkien luiden särky. No, jos tarkkoja ollaan, niitä ei varsin särkenyt, mutta lonkkia, nilkkoja ja kämmenen luita eritoten. Great. Ei kun siis särkylääkettä nassuun.
• Väsymys. Kyllä. Väsytti niin, että olisin voinut kömpiä talviunille suoraan.
• Unettomuus. Kyllä. Kortisonit saavat aikaan sen, että yökaudet makaat (tai olet makaamatta) sängyssä unta teetellen.
• Närästys. Kyllä. Kun happamia pitäisi syödä säästyäkseen sammakselta tai hiivalta. Ja arvatkaapa mitä happamat tekevät närästykselle. Aivan. Alkaa olla hapan muukin kuin syötävät.
• Diarrhea, kuten hienosti sanotaan. Suomennettuna: vatta sekasin ku varpusparvi. Eli paska haisee ja balalaikka soi. Lähetys Moskovasta voi alkaa. Istut yökaudet wc:ssä pilkkien ja heti kun erehdyt painumaan korvallesi siinä hurskaassa uskomuksessa että saisit ummistaa silmäsi edes kotvaseksi, saat äkkilähdön.
• Suun kuivuminen. Kyllä. Aamulla (sen vartin jälkeen, mitä olet saanut nukkua) heräät ja suu on kuiva kuin Saharan autiomaa ja kieli siinä beduiinin sinne unohtama sandaali. Jääpalojen imeskely auttaa - hetkeksi. Mutta paha se on nukkua jäätä suussa. Sitähän se vanha kansakin sanoi, että kaikkeen muuhun tottuu, paitsi pitämään jääpuikkoa persiissään. Juuri kun totut, se sulaa pois. Voisin lisätä tuohon pari kommenttia mutta antaa olla.
• Eläkeläisakne. Kyllä. Heräsin eräänä aamuna ja decoltè ja kaula oli lievästi liioitellen kuvailtuna kuin lautasellinen marjapuuroa. Ei siis sitä Guatemalan verta, jota mm. Sammy Babitzin niin eräässä haastattelussaan ylenkatsoi. Meheviä märkäpäitä siellä sun täällä. Ihanaa. No, se ei oikeasti ollut se pahin sivuoireista. Märkäpäät kun olivat suht kivuttomia eivätkä onneksi olleet nassussa. Eikä oikeastaan sekään olisi ollut mikään katastrofi, kun en tässä ole sosiaalista elämää ja outdoor aktiviteetteja harrastanut kuin juuri ja juuri sen mikä on ollut pakko. Ja se ei todellakaan ole paljon. Minä nimittäin kehtaan kieltäytyä kutsuista ja muista mankumisista ja omaehtoisesti en naamaani ulos tällä ololla pistä.

No. Kaikkiin näihin yllä kuvattuihin on sentään olemassa jonkinlainen lääkitys. Imodiumia, Stadaa, Somacia, Betadinea, Bafucinia, Panadolia.. Just name it.

Mutta viimeisimpänä, vaikka ei herra paratkoon vähäisimpänä se, mihin otsakkeeni tällä kertaa vihjaa.

Makuaisti meni kertaheitolla. Tai meni ja meni. Empiiristen tutkimusten valossa olen huomannut seuraavaa:

- Perunanlastut maistuvat yllättäen suht normaaleilta. Great!

- Banaani maistuu banaaniesanssilta. Menettelee.

- Kaikki missä sokeria vähänkään normimäärä, maistuu sille, kuin sitä sokeria ei olisi pätkääkään. Eli kuvitelkaapa huviksenne mille maistuu esim. Jaffa/Fanta, jossa ei sitten ole sokeria. Kitkerältä, väljähtyneeltä, pahalta.

Tai kahvi. No se nyt maistuu muutenkin joko saippualta, homeelta tai muulta ihmisen normiruokavalioon liittyvältä elintarvikkeelta.

Tänään on 1. hoidosta kulunut yhdeksän päivää. Niistä noin seitsemän on mennyt enemmän tai vähemmän ilman makuaistia. Alan ymmärtää miksi syöpää sairastavat ovat niin julmetun laihoja että anorektikkokin kateellisena vihertäisi.

Oletteko koittaneet syödä jotain kun flunssa on vienyt makuaistin ja sitä myöten näläntunteen? Ja kun sitä jatkuu esim. n. vkon ajan. Viikossa ei nyt ehdi kyllä juuri laihtua, mutta jos tätä jatkuisi kuukausia, voisi jo alkaa näkyä meikäläisenkin siluetissa kummia muutoksia.

Oikeasti tarkoitan sitä, että kun mikään ei maistu juur millekään, menee yllättäen motivaatio koko toimintaan. Väkisin survoo luukusta sisään jotain mikä nyt suurinpiirtein näyttäisi alas menevän ja joka olisi muutenkin niin mautonta, että aivan sama onko makuaisti mennyt eli ei. Ja yllättäen näläntunteeseen makuaisti on ainakin minulla yhteydessä siten, että söi mitä hyvänsä tai oli syömättä, nälkä ei lähde eikä tule. On vain epämääräinen etova olo vatsassa, ja ainoastaan se, että olen elämäni varrella oppinut sen, että syön kun on nälkä, syön vaikka ei ole nälkä, syön kun tekee mieli, syön kun ei tee mieli, syön ilooni, suruuni, ahdistukseeni, turhautumiseeni, pelkooni, tekemisen puutteeseeni ja sijaistoimintona, estää minua laihtumasta. Säännöllisen epäsäännöllisesti nakerran tai lusikoin jotain tauluuni ja ravinnonsaanti on taattu. Ja koska minulla on niin epäkristillinen tapa suhtautua ruokaan, on aivan sama syönkö lempiruokiani vai jotain aivan uusia "makunautintoja" kun kaikki on sitä samaa huttua. En taatusti mielleyhdistä herkkuruokiani tähän oloon. Hmm.. Vaikuttaa siltä, että olen ollut kaukaa viisas. Läheltä hyvännäköinen taas..

Mitäs jos unohdettais koko juttu ja menen valmistamaan itselleni kupposen teetä, jos se vaikka maistuisi muulle kuin tiskivedelle. Pidetään peukkuja.