Olenko missannut jotain oleellista?

Miksi en ole yllättynyt tai vaikuttunut?

Joku ei niin stailattu ja hoikka nainen, ei edes nuori, tulee laulukilpailuun ja lyö häpnaadilla yleisönsä. Miksi? Minkälaiset olivat yleisön ja tuomariston asenteet? Mitä he luulivat kuulevansa tai näkevänsä?

Onko todella niin, että jotkut luulevat aivan vakavissaan, että vain kauniit ihmiset osaavat laulaa. Ja että kun ns vähemmän kaunis astuu estradille häntä pidetään ensin vitsinä ja säälitellään kuinka hän kehtaa asettua julkisesti pilkattavaksi ja naurunalaiseksi. Ja kuinka hänen alettuaan laulaa hämmästellään:"Hänhän osaa laulaa!!"

Itse en ole yhdistänyt ulkonäköä lauluääneen tai muihin taiteellisiin ominaisuuksiin, kuten en älykkyyteenkään.

Aikanaan olin kehitysvammaisten leirillä ja siellä oli eräs nainen, jolla oli Downin syndrooma. Ja absoluuttisen upea lauluääni. "Laulaa" hän ei osannut siinä mielessä kuin se mielletään, mutta hän rallatteli ja lauleskeli omia juttujaan. Ja minä kuuntelin.

Ehkä joku pitää minua tekopyhänä, mutta se olkoon hänen oikeutensa.

Voisiko silti joku kertoa minulle mikä tämä ns juttu oli Susan B:n tapauksessa?