Kun nyt saatiin tämä virtuaalisosiaalisuus haukuttua, siirrytään tähän IRL sosiaalisuuteen.

Tämä livesosiaalisuus on toinen joka on alkanut tökkiä ja pahasti. Kuulun muutamiin yhteisöihin ihan siis oikeassa elämässä. Lähinnä kannatusjäsenen ominaisuudessa. Tämä siitä syystä, että minusta on järkevää kuulua etujärjestöihin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että haluaisin ravata kaikissa kissanristiäisissä olemassa sosiaalinen.

En todellakaan tunne oloani kotoisaksi ventovieraiden ihmisten keskellä, joiden kanssa pitäisi viettää iltaa jonkun teeman ympärillä, joko julkisella paikalla, esim. ravintolassa tai vaikkapa huvipuistossa. Vielä vähemmän viihtyisin heidän kanssaan saunaillassa tai muussa majoitustilassa. Herranjumala! Vaikka minulla on jokin fyysinen tai lääketieteellinen ominaisuus jonka perusteella voin luokitella kuuluvani johonkin tiettyyn ryhmään tässä yhteiskunnassa, en ajatellut kuitenkaan ryhtyä esim. ammattisairaaksi tai päätoimiseksi äärikokoiseksi. En halua valtavia ryhmähalauksia keskellä kauppatoria tai yhteishenkeä jossain saunaillassa jossa ainoat puheenaiheet liikkuvat yhdistävän tekijän akselilla.

Minulla on muutakin elämää kuin yhdistyksen rajaama ominaisuus. Minulla on sosiaalista elämää aivan riittävästi niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa olen vapaaehtoisesti ja jotka ovat minun seurassani vapaaehtoisesti. Minä olen muutakin kuin joku ominaisuus.

Ymmärrän kyllä, että joku harvaan asutulla maaseudulla majaileva on tuntenut itsensä kokoisenaan tai sairautensa myötä yksinäiseksi ja on innoissaan löytäessään samastumispinta-alaa kaltaistensa keskuudessa. Hyvä niin. Heille nämä yhdistykset ovat onnen omiaan. Samoin heille, jotka haluavat olla yltiösosiaalisia muuten, ja rakastavat ventovieraiden ihmisten halaamista ja heidän kanssaan saunomista ja illan istumista.

Minä jätän sen ihan suosiolla heille. En yhtään ole katkera. Jos minulla ei ole mitään muuta yhteistä puhuttavaa ihmisryhmän kanssa kuin joku rajattu osa-alue elämän koko kirjossa, jos en ole heidän elämästään kiinnostunut eivätkä he minun elämästäni, miksi kuluttaisin aikaani sellaisten ihmisten seurassa?

Joku saattaa jopa kuvitella ketun pitävän pihlajanmarjoja happamina, mutta kyse ei todellakaan ole siitä. Kaikki ihmiset eivät vain ole niin yltiösosiaalisia. Jotkut ihmiset haluavat jopa valita seuransa. Ei minulla ole mitään muita ihmisiä vastaan, he eivät vain kiinnosta minua.

Olen riittävästi yrittänyt integroitua joihinkin vertaisryhmiin, mutta kerran toisensa jälkeen todennut, että en tunne oloani kotoisaksi niissä yhteisöissä. En tiedä onko vika minussa vai muissa, vai onko yleensä vikaa missään, mutta se ei vain toimi. Kun saa selittää asiat rautalangasta taivuttamalla useaan kertaan ja yhteisöstä ehkä n. 1 % tajuaa mitä tarkoitan, ei ole kovin hedelmällistä kommunikointia.

En tiedä sitäkään, onko minun ulosannissani jotain vikaa? Enkö osaa sanoa asiaani riittävän selkeästi? Sen kyllä tiedän, että ainakaan lyhytsanaisuudesta minua ei voi syyttää =) Mutta onko tosiaan niin, että minun elämäni ympyrät ovat niin kaukana ns normielämästä, että samastuminen on, jos ei mahdotonta, ainakin niin hankalaa, että en edes jaksa yrittää sitä.

Luojan kiitos minulla on ne muutamat harvat ystävät, jotka ovat vuosien mittaan valikoituneet (ilmeisesti heidän sietokykynsä keston mukaan) ja heidän kanssaan saa käydä näitä tuntikausia kestäviä maailmaa parantavia keskusteluja.

Kiitos siis jälleen kerran siitä, ystävät, että olen teidän mielestänne ansainnut ystävyytenne..