Tai ei nyt enää..

Viides Herceptin-Taxotere -hoito siis ohi.

Mitään uutta siinä koko rumbassa ei ollut sinänsä, sivuoireet ovat koko ajan lievittyneet ja eläneet. Tällä kertaa oli hieman enemmän särkyjä, kämmenluut ja säärien alaosien luut vihloivat kiitettävästi.

Ja sen perinteisen sunnuntaipahoinvoinnin syykin loppuviimein selvisi. Kyse on mitä ilmeisimmin raadollisesti siitä, että rööri ei vedä. Eli suomeksi sanottuna ummella ollaan. Ja minä kun olen kiskonut pahoinvointilääkkeitä ja Imodiumia ja.. Onhan se hyvä, että edes tässä vaiheessa, kun on jo 5/6 hoidoista ohi, löytää syy karmealle joka hoidonjälkeisen sunnuntain pahoinvoinnille.

Väsymystä on riittänyt, samoin keskittymisvaikeuksia. Tai suunnitelmia on kovasti ollut suuntaan jos toiseenkin, mutta niiden toteuttaminen on sitten jäänyt ja jäänyt ja lopulta unohtunut.

Ja kun kirjoittaminen on niitä taiteenlajeja ainakin allekirjoittaneella, että jos idea on, mutta fiilis puuttuu, siitä tulee väkisin puurtamista. Ja tätänykyä en edes yritä väkisin alkaa vääntää asiaa joka selkeästi on vapaaehtoista.

Kyllä tämäkin tästä aina ajoittain potkii itsensä käyntiin ja silloin kannattaa käyttää toki tilaisuutta hyväkseen.

Nyt alkaa siis jo olo kaiken kaikkiaan muistuttaa taas ihmistä. Tällä kertaa vain kesti kotvan pitempään, kun olin tavanomaista väsyneempi ja sen seurauksena jostain syystä tuli maattua enemmän ja huonommassa asennoissa jonka jälkeen jäi niska-hartiaseutuun sellainen jännitys ja miltei hermoviaksi luokittelemani tunne, että sen tasaantumiseen meni melkein kulunut viikko. Ei sinänsä mikään ihme, jos keskellä yötä huomaa maatessaan, kuinka niskan ja hartioiden lihakset ovat umpijuntturassa ja jännittyneet. Veri ei kiertänyt siis mihinkään suuntaan.

Kaikkea riemua sitä pitää ihmisellä ollakin.

En nyt näköjään tämän kummoisempaa päivitystä saa aikaiseksi, mutta onpahan edes jotain..