Huh-huh.

Tuli oltua aika tehokkaasti uppokumossa pari päivää. Itse paha olo ei sinänsä kestänyt tällä kertaa kuin vuorokauden, mutta voimat se kyllä vei aika tehokkaasti. Sanovat lisäksi, että väsyneimmillään on hoidon jälkeisenä kymmenentenä päivänä. Nyt on siis menossa kahdeksas.

Kas kun minulla on tuo itsesuojeluvaisto hieman heikommalla pohjalla kun keskivertotallustajalla. Pitää päästää olo pahaksi ennen kuin älyää ottaa napin. Siis pahoinvointia estämään.

Ajattelin olla reipas toissapäivänä ja auttaa miestäni, kun hän on tehnyt taas KAIKEN. Tiskannut, siivonnut, laittanut ruokaa, käynyt töissä. Hoitanut minua, pessyt pyykkiä, huolehtinut ja häärännyt.

Tuli niin huono omatunto, että päätin yrittää minäkin edes vähän tehdä jotain huushollin hyväksi.

Oli tarkoitus tehdä klassinen makarooni-jauhelihalaatikko. Tosin pekonilla höystettynä. Ja minä laittamaan sitten sitä. Sain juuri mämmit pannulle kun tulikin yllättäen niin hirveä olo, että seuraavan puoli tuntia tärisin wc:ssä ja odotin kumpi tulee ennemmin, kalma vai parempi olo. Yritin ja sainkin pidettyä laatat sisälläni, vielä tämänkin kerran.

Olo oli siis sanoinkuvaamaton. Lievä ilmaus tosiaan olisi se vanha vitsi, että puolet ajasta pelkää, että kuolee ja toisen puolen, ettei kuolekaan.

En totisesti toivo kellekään tätä oloa.

Tästä postauksesta tuli jotain aivan muuta, kuin mitä alun perin ajattelin, mutta menköön.

Toisella kertaa sitten.

P.S. Olo alkaa olla inhimillinen jo, kuten huomaatte; pääsin jo koneelle ja päivitinkin. :|